perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kulhollinen spagettia


Tämän kakun tein kokeilumielessä, sillä minun oli testattava sekä uutta pallovuokaani, että pallon alapuolen rakenteellista kestävyyttä tulevaa tilauskakkua varten.

Tällä kakulla hemmottelin tällä kertaa jälleen työkavereitani, ja kakku oli itse kehittämäni kinuskikakku (ei niin makea kuin kinuskikakut yleensä).

Spagettikuviointi tähän kakkuun tuli siitä syystä, että minulla on jo jonkin aikaa ollut spagettitylla laatikossa kokeilematta, ja spagetti sopi tämän kakun kulhomaiseen muotoon hyvin. "Lihapullat" ovat leikeltyjä Twix-patukoita.



Pohja (ohje ø24 cm kakkuun):

1,25 dl        vehnäjauhoja
1,25 dl        perunajauhoja
3 rkl            dumle-kaakaojauhetta
1,5 tl           leivinjauhetta
2,5 dl          sokeria
6                 kananmunaa

kostutukseen: dumle-kaakaota


Vaahdota kananmunat ja sokeri, kunnes saat piirrettyä vaahdon pintaan taikinalla kahdeksikon niin että kuvio pysyy hetken näkyvissä. Sekoita jauhot keskenään ja siivilöi varovasti sekoittaen muna-sokerivaahtoon. Kaada voideltuun ja korppujauhoitettuun irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa 30-40 minuuttia. Kun pinta näyttää ruskealta, voit peittää sen alumiinifoliolla jottei se palaisi.



Täyte (kahteen väliin):

240 g         kinuskivanukasta (esim. Jacky)
3 dl             vispikermaa
120 g         vaniljarahkaa
4                 liivatelehteä
1,5 rkl         vettä


Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan 5-10 minuutiksi. Vaahdota kerma.
Sekoita kinuskivanukas ja vaniljarahka keskenään. 
Purista lionneista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja liuota kiehuvan kuumaan veteen. Sekoita liivate vanukas-rahkaan ja lisää kermavaahto.

Levitä täyte kostutetun kakun väleihin, peitä kakku muovikelmulla ja anna vetäytyä mielellään seuraavaan päivään ennen koristelua.



Kinuskikreemi:

125 g        margariinia
1,5 tl          vanilliinisokeria
30 g          dumle-kaakaojauhetta
220 g        tomusokeria
2 rkl           maitoa

Vaahdota pehmitetty margariini vanilliinisokerin kanssa. Sekoita kaakaojauhe ja tomusokeri keskenään ja lisää margariinin joukkoon muutamassa erässä välillä sekoittaen. Lisää viimeisen kaakao-tomusokerierän mukana maito ja vatkaa tasaiseksi.
Jos kreemi tuntuu liian paksulta levitettäväksi kakun päälle, voit lämmittää sitä 5-10 sekuntia kerrallaan mikrossa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti